Tammikuu jo takana, helmikuu aluillaan.
Lihaton tammikuuni lipsui lihalliseksi kahtena päivänä (anoppilassa ja ystäväni luona - voi sitä syyllisyyden määrää!), mutta muilta osin pyrin tiukkaan kurinalaisuuteen ja välttelin iltapalan leikkeletarjontaa ja jauhelihalasagnea parhaan taitoni mukaan.
Blogihiljaisuutta selittelen puolestaan tietokirjavuorella, jonka alle tällä kertaa olen meinannut musertua, ja minulle poikeuksellisen aktiivisella sosiaalisella elämällä (olen nähnyt useampia ihmisiä parin viikon aikana, kuin koko joulukuussa).
Ajattelin koota lihattoman tammikuuni keskeisimmät opit lyhyeksi asennevaihteluitani karkeasti kuvaavaksi listaksi. Täältä pesee:
- Ensin ei tunnu missään, ylimielisyys: "Täähän on ihan sairaan helppoo!" -asenne
- Suunnitelmallisuus on huipussaan: "Käyn kaupassa vain kerran viikossa ja luen kauppalistaani kuin Raamattua" -asenne
- Salakavala laiskuus yllättää: "Eiksnyt vois vaan tehdä jotain kanakastiketta tähän kamalaan nälkään? / Mä en jaksa kuoria enää yhtään juuresta" -asenteet
- Taitekohta ja päättäväisyys: "Mähän en retkahda." -asenne
- Uusi nousu: "Kasvisravintolat ja intialainen kasvisruoka ovat parasta, mitä tiedän" -asenne
- Arkisuus ja luonnollisuus: "Siis onko tätä enää viikko jäljellä?" -asenne
Epilogi:
Nyt astelen takaisin turvalliseen sekasyöjän maailmaan. Tai sitten en. Jotakin muuttui näinkin lyhyessä ajassa. Aloin pohtia lihansyöntiä yhä enemmän ekologisen kuormituksen kannalta. Ja kasvisruokailu alkoi näyttäytyä hyvänä ekotekona. (Taputtaa itseään selkään, heh. Kuukauden jälkeen. Vielä suurempi heh.)
Joka tapauksessa. Nyt on lähes syyllinen olo, kun jääkaapissa odottavat broilerin rintafileet keltaisessa marinadissaan. Jos nyt ei lopullista muutosta, niin ainakin jonkinlaisen ravistelun tämä kokeilu sai aikaan. Liha ei vaikutakaan enää niin itsestäänselvältä vaihtoehdolta ruokapöydässä. Ja luulenpa, että lihan kokonaiskulutukseni laskee entisestään.
Niin. Mutta kalasta en luovu vieläkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti