Tyrmistys ja kauhistus

Brittiaakkosin jalleen liikenteessa. Pakko vain kirjoittaa pikaisesti pari sanaa. Sijainti kirjaston rakas lukusali. Suuntana asuntonaytto ja kahvittelu ihanan ystavan kanssa.

Heteroseksuaalisuuden ylivertaisuutta homoseksuaalisuuteen nahden korostava Ala alistu -kampanja onnistui typerryttamaan minut taysin. Ja kohusta paatellen myos monet muut. Kristillisen nuortenmedia Nuotan videolla esiintyy "Anni", biseksuaalisuudesta omien sanojensa mukaan parantunut tytto, joka nyt kokee palvelevansa Jumalaa oikein ja olevansa oikealla tiella - tulevaisuudessa siintaa avioliitto ja lapset poikakaverin kanssa. Anni toteaa, ettei ole pelkka "viikonloppu-uskoja". "Ma haaveilen et must tulee joku paiva psykologi", sanoo Anni, joka jatti vanhan elamansa taakseen ja ryhtyi seuraamaan Jeesusta.

"Jos joku murhaaja voi tehda parannuksen, niin miksei joku homoki", oli sitten se hakellyttava lausahdus, josta koko homma lopullisesti repesi kasista. Kannattaa katsoa koko videopatka. Ehkei Anni omaa valintaansa varsinaisesti edes tuputa muille, vaikka suostutteleekin "varovaisesti" puheellaan muita vastaavanlaiseen kaannokseen. Mutta murhaajavertaus (kylla, vertaus se mielestani on) on jo lahempana herjausta. Rinnastus. Negatiiviset konnotaatiot. Miksi nyt ikina haluaakaan sanojen synnyttamaa merkitysten vastaavuutta kutsua, on taysin absurdi ja poisselittamattomissa tiedotteilla ja kannanotoilla.

Nuotta antoi jo 23.3. tiedotteen, jossa vakuuttelee, ettei kampanjassa rinnasteta homoseksuaaleja murhaajiin. Nuotta antoi myos 24.3. tiedotteen, jossa toteaa pitaneensa vahemmiston vahemmiston puolia. Hetkinen? Vahemmiston vahemmisto? Ma en nyt oikein tajuu.

Sosiaalista "poikkeavuutta" on Olli Stalstromin mukaan perinteisesti maaritellyt kolme suurta sanktiosysteemia: uskonto, rikoslaki ja laaketiede. Stalstrom kirjoittaa vaitoskirjassaan seuraavasti: "On oltava jatkuvasti valppaana oppirakennelmien kangistumista ja byrokratisoitumista, autoritaarisia jarjestelmia seka syrjintaa, rasismia, antisemitismia, seksismia ja heteroseksismia vastaan, tunnistettava niiden uudet muodot seka ideologiassa etta kaytannossa seka torjuttava ne."

Homoseksuaalisuus on dekriminalisoitu Suomessa vuonna 1971.

Vatsalihakset kippuralla

Aamupäivän jumppa meinaa yhä tärisyttää käsiä.

Pitkästä aikaa hikoilin liikkuessa kuin saunassa. Ehkä se johtuu siitä, että olen nimenomaan vältellyt hikijumpparepimistä ja keskittynyt lähinnä pilatekseen ja joogaan. Jotka molemmat ovat kyllä omalla tavallaan tiukkoja lajeja, mutta myönnettäköön, molemmissa voi lusmuilla helpommin kuin armeijamaisessa rehkimisessä. Pilateksessa voi "unohtaa" jännittää korsettilihaksia. Joogassa voi puolestaan venyä vain siihen asti, että venytystä hädin tuskin tuntee. Hengityskuvioiden sössimisestä puhumattakaan.

Eipä siinä mitään. Hyvää se tekee. Liikunta kuin liikunta. Ja kaiken lisäksi tämänpäiväisen tehosetin ohjaaja oli kerrassaan valloittava tapaus. Kehui, vaikka ihmiset hädin tuskin jaksoivat vääntää punnerruksistaan kolmesenttisiä. Kehuilla kannustaminen toimii parhaiten. Eikö?

Lienen kuitenkin jonkinasteisessa sumussa vieläkin, sillä pesin äsken koneellisen pyykkiä ilman minkään valtakunnan pesuainetta. Eikun uudestaan pyörimään.. Nyt pitäisi sitten keskittyä tekijänoikeuslakiin, journalistin ohjeisiin, JSN:n päätöksiin eri vuosilta ja Yleisradiolakiin. Sinänsä kiinnostavia asioita kaikki. Kunhan saan tämän tärinäni kuriin. Ja pyykit turvallisesti kuivumaan.

Lily Allen - 22

The lovely Lily.

Tajusin juuri, etten ole postannut Lilyn musiikkia blogiini. Kömmähdys oli korjattava välittömästi.

Minulle Lily on Lontoo. Lontoon tyttö. Lontoon tyyli. Lontoon ääni. Lontoon kesä.

Hänen musiikkinsa soi, kun ajamme neljännellä kaistalla M3-moottoritiellä kaupunkia pakoon. Tai kun istumme piknikillä Hampstead Heathissä. Tai kun käväisemme pubikierroksella. Viime syksynä sain viimeinkin kuulla hänen esiintyvän livenä. Lily pomppi Wembleyn stadionilla (joka näkyy keittiön ikkunastamme) ison vauvavatsansa kanssa. Ihastuttavan räväkkä laulajatar. Lahjakas. Suorapuheinen. Aidon oloinen.

Lilystä toki tulee mieleen myös muita konnotaatioita. Sydäntä repi, kun luin hänen menettäneen syntymättömän lapsensa. Sen vauvan, joka hänen vatsassaan kölli Wembleyssäkin. Lily puhui aiemmasta keskenmenostaan todella avoimesti julkisuudessa. Hän on ilmoittanut aina halunneensa äidiksi. Nyt hän pyysi lehdistön jättämään hänet rauhaan.

Ja jos nyt jotakin hyvää näin ikävästä asiasta on sanottavana, niin on todettava se, että brittimedia jätti kuin jättikin Lilyn rauhaan keskenmenon jälkeen. Yhtäkään paparazzi-kuvaa tai suurta riepotusta en ole nähnyt. Mikä on sinänsä yllättävää. Britannian keltainen lehdistö kun on tunnettu hyeenamaisuudestaan. Onko roskalehdistölläkin omatunto? Ovatko jotkin asiat sittenkin pyhiä?

Parempi tietysti näin. Toivon, että Lily vielä jonakin päivänä saa elää haaveensa todeksi. Sitä samaa toivon meille kaikille.

Iloista viikonloppua! x

Homoilta

Paljon keskustelua herättänyt Homoilta nappasi vuoden 2010 journalistisen teon palkinnon. Onnea Homoilta!

Etäältä illan jatkotapahtumia seuranneena koin kirkostaeroamisaallon todella mielenkiintoisena. En oikein tiennyt, mitä siitä ajatella.

Ensiksi on tehtävä pari asiaa selväksi. Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei valtiolla saati kirkolla ole mitään oikeutta sanella ihmisille seksuaalisten suuntautumisten paremmuusjärjestystä. Olen myös sitä mieltä, että kirkosta saa erota ihan mistä syystä tahansa. Sekään ei kuulu minulle eikä kenellekään muulle. Suhtaudun erittäin skeptisesti kirkon ja valtion liittoon. Ja mitä tulee Räsäsen Päiviin. Niin. Olen niin kovin monessa asiassa hänen kanssaan niin kovin eri mieltä, ettei tosikaan. Eikä hänen puolueensa arvomaailma istu omaan arvomaailmaani monessakaan kohtaa, ei ole minun puolueeni ei. Mutta demokratiassahan saa olla eri mieltä.. Ja niin edelleen.

Näistä kaikista premisseistä huolimatta kummastelin sitä, että ainakin mediassa kirkostaeroamisaalto johdettiin monessa yhteydessä tapahtuneeksi Päivin kommenttejen innoittamana. Kyllähän hän laukoikin aivan käsittämättömiä kommentteja. Mutta. Se suuri mutta - eihän Päivi hyvänen jestas sentään edusta kirkkoa yhtään sen enempää kuin minäkään. Tai kuka muu tahansa kirkon "rivijäsen" hyvänsä. Päivi on poliitikko. Ei pappi. Päivi on lääkäri, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Ja kansanedustaja.

Jos Päivin kommentteja haluaa vastustaa, niin kannattaa jättää äänestämättä kristillisdemokraatteja. Ja suurin osa suomalaisista (anteeksi nyt vaan!) tekee juuri näin. Ei ole kristillisdemareiden suosio ollut päätähuimaavaa, vaikka suurin osa suomalaisista kuuluukin kirkkoon. Eli mitä tekemistä Päivillä on kirkon kanssa? Eipä juuri mitään, jos minulta kysytään. Päivin usko ei ole yhtään sen oikeampaa kuin jonkun muun usko. You know?

Ja kuten sanottu, syy eroon on jokaisen oma asia. Silti ihmettelin sitä, miksi joku eroaisi kirkosta Päivi-lääkäri-kansanedustajan takia. Mutta ihan miten vaan. Jokainen tehköön ihan mitä haluaa. Olisi silti kurjaa, jos kirkkoon jäisivät Päivin kommenttien takia vain ne kaikkein puritaaneimmat ja konservatiivisimmat äänet. Kirkon moniäänisyys kuihtuisi näin kokoon. Eikö kirkko kuulukaan kaikille? Ehkä vielä jonakin päivänä..

Edith Piaf - Sous le ciel de Paris

Maailman ihanin Edith Piaf. Hänen musiikkinsa synnyttää pelkkiä hyviä ja kauniita muistoja. Keväinen Pariisi. Piknik keskellä kaupunkia mieheni kanssa. Mansikoita. Shamppanjaa. Eiffelin torni. Ranskalainen punaviini. Kesähäämme. Häävalssimme. Häämatkamme Ranskan viinialueilla. Huipennus upeaan Pariisiin. Kävely hautausmaalla - Edithin haudalla hiljentyminen. Aurinko. Ilo. Kaiho. Kauneus.

Lukuisat illat kotona tanssien Edithin tahdissa. Olohuoneen tavaroita väistellen. Illat parvekkeella viiniä juoden, vilttiin kääriytyen. Lontoon puistot. Vapaana kuljeksivat peurat. Kevät.

Se on kohta täällä.

"Tulkinnan ongelmat"

Eilen kirjoitin käteni kipeäksi. Tenttisali oli puoliksi tyhjillään. Tai puoliksi täysi. Miten vain sen tahtookin nähdä.

Tiedättehän tilanteen, jossa on mahdotonta vastata oikein, koska ei ymmärrä kysymystä? Näin käy erittäin usein esimerkiksi silloin, kun joku kysyy vieraskielistä sanaa, jota on oikeastaan mahdoton kääntää erillään lausekokonaisuudesta. Sana saa merkityksensä vasta osan kokonaisuutena. Semiotiikka on siis alisteista semantiikalle, jos Paul Ricoeuriin on uskominen.

Joka tapauksessa. Tenttikuoren avattuani silmieni edessä komeili neljä kysymystä. Olin lukenut kolme kirjaa. Yksi kysymys kustakin kirjasta. Ja sitten sellainen kysymys. Eli kysymys, josta en ymmärtänyt, millaista vastausta sillä haetaan. Oikeastaan kyseessä ei ollut edes kysymys, vaan eräänlainen väitelause. Ikään kuin jo valmis vastaus johonkin kysymykseen. Minkä kirjan pohjalta asiaa pitäisi miettiä? Mietin, mitä hemmettiä tällä kysymyksellä oikein haetaan?

Tenteissähän tällainen asettelu nimenomaan korostuu. Olet onnistunut tentissä, jos olet ymmärtänyt kysymyksen ja vastannut siihen oikein. Yksiselitteistä. On toki laajoja kysymyksiä, soveltavia kysymyksiä, monenlaisia kysymyksiä. Silti usein herää ajatus siitä, mikä asiassa on keskeistä. Mikä teoria on kyseessä.

Tämä hämärä tenttikysymys oli suorastaan nerokas. Ymmärrän sen oikeastaan vasta nyt. Kysymys koski tulkinnan ongelmallisuutta. Olin tankannut tenttiä varten hermeneutiikkaa käsitteleviä teoksia. Kysymys oli siis jo itsessään vihje! Sillä viitattiin selkeästi tilanteeseen, johon ajaudutaan, kun ei suorilta voi ymmärtää, mistä on kyse. Dialogiin (itsen ja tekstin kanssa!) tulee katkos. Kun ei ymmärrä, mistä on kyse, on Gadamerin mukaan alettava pohtia sitä, mihin kysymykseen väiteluase itsessään on vastaus. Kaikki ajattelu on hänen mukaansa pohjimmiltaan dialogista, palautettavissa kysymiseen ja vastaamiseen. Myös tekstin on annettava esittää kysymyksiä tulkitsijalleen, ei vain toisin päin.

Kompastuin tähän kysymykseen. Brilliant. Jotenkaan se ei silti haittaa, sillä koen nyt viimein ymmärtäneeni, mitä ihmettä sillä hermeneutiikalla oikein tarkoitetaankaan. Tai ainakin sen, että tulkinta on jatkuvaa kysymysten ja vastausten tanssia.

Retoriikkaa

Häpeillen myönnän, että luin Aristoteleen Retoriikan vasta nyt. Miten on mahdollista valmistua yhteiskuntatieteilijäksi ja opiskella vuositolkulla kirjallisuutta lukematta tätä teosta? Niin paljon klassikkoja on lukematta, etten kehtaa tunnustaakaan. Yksi kerrallaan ne on selätettävä. Okei, sentään Runousopin olen minäkin lukenut. (Huh.)

Toisaalta, ne Aristoteleen kaikkein populaareimmat ajatukset vaikkapa puheen vakuuttavuuden syistä - ethos, pathos, logos - ovat toki tuttuja toissijaisista lähteistä. Eikä Retoriikka nyt ehkä ole maailman keveintä ja mielenkiintoisinta luettavaa. Ainakaan minun mielestäni. (Anteeksipyyntöni kaikille filosofeille!)

Se on paikoin hirveän tylsä. Pitkäsanainen. Vanhanaikainen (mikä on annettava anteeksi, onhan se kirjoitettu pitkälti ennen Jessen syntymää). Ja elitistinen (jäbä oli aikansa yleisnero ja taisi tietää sen itsekin). Naisten ja orjien asemaan en edes jaksa puuttua. Näillä eväillä siis lähdetään liikkeelle. Länsimaisen ajattelun kulmakiviä ei saisi tuomita suorilta nykyisestä maailmankuvastaan käsin, vaikka siihen helposti ratkeaakin. Sillä vielä nytkin monet Aristoteleen esittämät asiat - esimerkiksi luonnekuvaukset - tuntuvat keittiöpsykologisilta itsestäänselvyyksiltä. Moni erinomaisilta huomioilta. Kyllä se jotain tiesi.

Jos jotakuta kiinnostaa Retoriikan tiivis esittely, niin kannattaa lukea Juha Sihvolan erinomainen artikkeli Aristoteleen retoriikasta. Siinä teos asettuu kontekstiinsa ja teoksessa esitettyjä näkemyksiä verrataan Platonin ja Sokrateen ajatuksiin.

Retoriikasta löytyy paljon kaikuja, jotka ovat tuttuja ah-myös-niin-paljon-länsimaiseen-maailmankuvaamme-vaikuttaneesta kristinuskosta. (Joka tietysti on pöllinyt näitä ajatuksia itselleen. Tai voidaan toki puhua myös intertekstuaalisuudesta.) Vai mitä mieltä olette seuraavasta Aristoteleen teoksesta summanmutikassa nappaamastani lainauksesta:

"Pidämme myös niistä, jotka eivät muistele pahoja eivätkä helli kärsimiään vääryyksiä vaan ovat valmiita sopimaan (kristillinen toisen posken kääntäminen ja anteeksianto), sillä millaisia otaksumme ihmisten olevan toisille, samanlaisia uskomme näiden olevan itseämme kohtaan (kristinuskon nyrkkisääntö lähimmäisenrakkaudesta)."

Eipä sillä - kaikkihan tässä maailmassa on jo kertaalleen sanottu ja ajateltu. Siksi tämäkin säälittävä blogitekstikyhäelmä on hyvä päättää lainaukseen Aristoteleeltä:

"Kieli, jossa ei ole yhdistäviä sanoja, sopii puheen loppuun, sillä nythän on kyse loppusanoista, ei varsinaisesta puheesta: 'Olen puhunut, olette kuulleet, tunnette tosiasiat, tehkää ratkaisunne.'"

Piste.

ADELE - 'Make You Feel My Love'

Mieletön biisi. Klassikko. Ja mieletön nuori artisti, Adele, jonka lahjakkuutta olen täällä aiemminkin hehkuttanut.

On ihan kamala koti-ikävä, siksi näin nyyhkyisä kipale tällä kertaa. Omistan päivän biisin ihanalle aviomiehelleni. Love you loads, honey.

Nyt riennän lämmittämään mustaherukkamehua ja nitistän flunssani tahdonvoimalla sekä mehuterapialla.

Enjoy!

Arkirulettia

Muutamien viime päivien aikana on ollut lievästi sanoen vähän vastatuulta. Tai tullut lunta tupaan (todellisuudessa rehellistä loskapaskaa suorastaan). Mennyt kelkka alamäkeen (oikeastaan kelkka törmäsi kivivallliin ja lensi turbovoltin). Esiintynyt mutkia matkalla (ja putosin kyydistä). Ei ole putki kutsunut, sinnekään ei siis ole voinut mennä.

Tiedättehän, kun tällaisten arkielämän pienempien ja suurempien kiemuroiden edessä sortuu vieläkin (kolmekymppisenä!) leikittelemään mielikuvituksellaan tyyliin "jos tää ja tää menee niin, niin sit sitä tai tätä tapahtuu"? (Vai eikö kukaan muu koskaan pelaa tätä lapsuuden mielikuvitusleikkiä? Siis oikeastiko? Pitääkö tästäkin kasvaa ulos?) Selvennän asiaa esimerkillä.

Lapsena saatoin ajatella, että jos pidätän hengitystä veden alla -sanotaan nyt vaikka 30 sekuntia- (äiti saattaa lukea blogiani), niin sitten se joku poika josta tykkäsin, kanssa tykkäisi minusta. Tai että saisin sitten uuden My Little Ponyn synttärilahjaksi. Ja niin edelleen.

Rings a bell, anyone?

Joka tapauksessa. Kun oikein tuntuu siltä, että näkymättömältä kädeltä tulee turpaan, alan leikkiä mielikuvitusleikkejä. Vieläkin! (Onko tämä normaalia?) Enkä siis tokikaan oleta niillä olevan minkäänlaista todellisuuspohjaa. Ei huolta. Kunhan vain pelailen. Testailen hypoteeseja, joiden tiedän olevan silkkaa huuhaata.

Oli kuitenkin pakko heti kirjoittaa tänne, sillä raaputin äsken ässäarvan, joka on kulkenut mukanani Suomesta Britanniaan ja jälleen Suomeen. (Long story.) Ja tunnustettakoon, että leikittelin ajatuksella "jos tää arpa nyt voittaa, niin kaikki menee varmasti ihan hyvin".

Seitsemän euroa rikkaampana olen ihan tajuttoman helpottunut nainen. Ihan vaan varmuuden ja huvin vuoksi (en jaksa säälitellä itseäni loputtomiin, on aika lopettaa vinkuminen ja ryhdistäytyä). Josko se tästä taas lähtisi nousuun. Arkielämä siis.

Huomenna noudan palkintoni.

Cheryl Cole - The Flood

Kaipa se on viimein julkaistava myos paikallisen popin prinsessan video taalla blogissa. Juustoisuuden uhallakin. Ladies and gentlemen - nation's sweetheart, Cheryl Cole.

Cheryl on valtavan herttainen pohjoisenglantilaisine aksentteineen. Kun hanen kuulee puhuvan, ei voi olla hymyilematta. (Han puhuu itsestaan monikossa "me teimme, me kavimme, me olemme", omalle murteelleen uskollisena.) Ja tietenkin -isn't it obvious?- Cheryl on myos kuvankaunis. X-Factorin tuomari. Lorealin mainoskasvo. Petetty (by love rat Ashley Cole). Eronnut. Melkein malarian tappama. Taistelija. Selviytyja. Rakastettu. Ihailtu. Varmaan myos kadehdittu. Britannian oma naapurintytto.

Cherylista ei oikein voi olla pitamatta. Ainakaan mina en voi.