Saattaa kuulostaa omituiselta, mutta yksi asia, minka aina uuteen maahan matkatessani tahdon tehda, on vierailla paikallisella hautausmaalla. Mielestani hautausmaat paljastavat aina paljon paikallisesta kulttuurista.
Alankomaissa asuessani sudin fillarillani Belgian puolelle vain todetakseni, etta hautausmaat siella nayttivat melko samanlaisilta kuin pannukakkumaassa. Moni hauta oli vuorattu muovikukin, koristeltu vainajan kuvin. Lontoossa hautausmaa on lahempana kuin koskaan. Parvekkeeltamme on selva, kaunis nakyma kohti valtavaa kaupunkipuistoa - ja hautausmaata. Kyseisella hautuumaalla olen kavellyt lukemattomia kertoja, yhteensa varmasti kymmenia kilometreja. Taalla hautausmaissa on jotakin kutsuvaa. Ne pyytavat hidastamaan, istahtamaan penkeille, joita on ripoteltu sinne tanne. Niihin ei menna vain suremaan merkkipaivina, vaan niissa saatetaan istuskella kirja kadessa, verkkaisesti, muistellen.
Monena paivana on tarkoitukseni ollut kavella kyna ja vihko mukanani takapihamme hautausmaalle ja kirjoittaa ylos niita koskettavia sanoja, joita kiviin on kaiverrettu. Suomessa haudassa lukee yleensa vain nimi, syntymaaika ja kuolinaika. Ei mitaan muuta. Taalla hautakivissa lukee sydantarepivia kaipauksen sanoja. Muistolauseita. Mika voisi olla kauniimpaa?
Alla muutamia sanoja, jotka ovat saaneet minut pysahtymaan.
"In the garden of memory we
meet every day"
"Cherished Memories of
A wonderful Mother
and a devoted Nanna,
Always in our hearts"
"God takes
our loved ones
from home
but never
from our hearts"
"Love is a golden chain
which binds us till we meet again"
"Who ran to help us
When we fell
And would some
Pretty story tell
Or kiss the place
To make it well
Love always
And forever,
The Twins"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti