"Heippa heippanen, toverit!", sanoo Alexandra Salmelan Finlandia-ehdokasteoksen yksi kertoja, Possu. (Tai ainakin jotakin vastaavaa.) Talla on hyva aloittaa. Keveasti.
Kirjoitus, ajatus ja puhe ovat katkeilleet viime paivina paahani syopyneen migreenin vuoksi. Kaikki alkoi lauantai-iltana, ja samalla tiella yha ollaan. Neljan paivan migreeni. Tekisi mieli vetaista itkupotkuraivarit. Mutten viitsi. Se oikeastaan vain pahentaisi tilannetta. Ja olen kirjastolla. Business as usual siis, vaikka puhe saattaakin olla hitaampaa kuin normaalisti. Ajatus samoin. Migreenilaakkeet ovat kuin tiejyra ja tekevat kaikesta tasapaksua. Jopa sarysta, jonka voi kuitenkin tuntea teroittelevan miekkojaan oikealla ohimollani.
Minun on jo monena paivana pitanyt kirjoittaa tanne Journalistin ohjeista, mainonnan eettisista ohjeista seka tiedottajien eettisista ohjeista. Vedan mutkat suoriksi ja paadyn vain toteamaan niista muutamia kiinnostavia seikkoja sen kummemmin yksityiskohtiin pureutumatta. Seka mainonnan etta tiedottajien eettisissa ohjeistuksissa korostetaan yhteiskunnalista vastuuta. Sita, kuinka nailla toimialoilla vaikutetaan ihmisiin, tai ainakin pyritaan vaikuttamaan ihmisiin, ja siksi myos alan toimijoiden on kannettava yhteiskunnallista vastuuta toiminnastaan.
No, ilmiselvaa on se, etta myos journalismilla vaikutetaan, pyritaan vaikuttamaan ja halutaan vaikuttaa ihmisiin. Journalistin ohjeista tallainen "yleinen hyva"/yhteiskunnallinen vastuu on kuitenkin poistettu jo vuonna 1992. Toki ohjeiden alkusoinnuissa yha lauleskellaan siita, kuinka journalisti on vastuussa lukijoilleen, kuulijoilleen ja nakijoilleen. Muttei se kai ihan sama asia ole. Jorma Mantyla kirjoittaa asiasta teoksessaan Journalistin etiikka.
Mielenkiintoisena pidan myos sita, etta Julkisen sanan neuvosto eli journalismin itsesaantelyelin on katsonut lapi sormien esimerkiksi iltapaivalehtien loopeissa huudettuja lapsiin kohdistuneiden vakivaltatekojen kuvauksia. Vapauttava paatos on tehty vuoden 2005 Journalistin ohjeiden perusteella. (Joskin ilokseni voin todeta, etta tana vuonna voimaan astuneet ohjeet ovat hieman tiukemmat parissa kohdassa. Ryhdikkaammat.)
Sananvapaus on toki keskeinen perusoikeus. Mutta iltapaivalehtien looppien lapsiin kohdistuvista vakivaltakuvauksista tekee varsin hammentavan esimerkin se pieni yksityiskohta, etta Mainonnan eettinen neuvosto antoi samaisesta kirjoittelusta langettavan paatoksen - tastakin casesta Mantyla antaa tarkan kuvauksen. Kannattaa tutustua.
Eli onko JSN hampaaton elin? Onko kenellakaan ajatuksia suuntaan tai toiseen talta osin? Sen langettavien paatosten maara on jatkuvasti Mantylan mukaan laskenut. Mihin pitaisi vetaa raja, jos kuvamanipulaatioistakin selviaa huomautuksetta? Tai paremminkin, mita tehda itsesaantelyelimella, joka ei saantele yhtaan/juuri mitaan?
Toisaalta aarimmaisen kiinnostavana ja ajastamme jotakin oleelista kertovana pidin myos sita Journalistin ohjeiden lisakohtaa, joka kieltaa niiden kayttamisen tuomioistuinten ratkaisupaatosten ohjenuorana. After all, JSN:n paatokset eivat ole tuomioistuinpaatoksia. Eivatka Journalistin ohjeet ole lainsaatajien tekemia lakeja. (Niiden tehtavanahan on juuri vahentaa tuomioistuinten rasittumista ja liian tiukaksi aityvaa lainsaadantoa!) Tallaista itsesaantelyohjeiden "vaarinkayttoa" vastaan Journalistin ohjeisiin tuli vuonna 2005 kohta, jossa maaritellaan niiden kayttotarkoitus - ja raastuvat eivat niihin kuulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti