Hometown Glory

Noin kaksi ja puoli vuotta sitten rantauduimme tubella Richmond Upon Thamesin asemalle. Oli pimeaa ja kosteaa, tuuli jayti luita ja ytimia, kaikki naytti uudelta ja jannittavalta. Loysimme kotiavaimemme kukkaruukusta odottamasta raahattuamme ensin matkalaukkumme kukkulan huipulle. Ilmapatjaelamaa kesti pari viikkoa. Vahitellen alkoi arki. Paivittaiset tyomatkat Holborniin, reilu tunti suuntaansa.

Ja tassa sita ollaan. Matkalaukut tonottavat olohuoneessa. Makuuhuoneemme on tavaroiden hautuumaa. Huomenna muuttolastimme suuntaa Suomeen. Me torstaina perassa. En tieda johtuuko se vasymyksesta, vai ylipaataan luopumisen vaikeudesta, mutta sydameni on pakahtua siita ajatuksesta, etten enaa koskaan tule tahan kotiin. Etten enaa kavele Richmond Hillille ihastelemaan auringonlaskua. Etten enaa kulje paamaarattomasti peuralaumojen seassa Richmond Parkissa. Etten kirjoittele pienia viestilappuja ylakerran mummon kanssa. Etten tapaa moniakaan niista ihmisista enaa koskaan, jotka jollakin tavoin ovat koskettaneet elamaani taalla. Olleet osa sita.

Hometown Glory on omistettu kaikille niille ihmisille, jotka tekevat lahdosta vaikeaa. Apteekin tytolle, joka riensi tiskin takaa halaamaan minua kun kerroin lahtevani takaisin kotimaahani. Lahipubimme mahtavalle henkilokunnalle, jollaista ei ole missaan muualla. Lempiravintolamme ihastuttavalle omistajaperheelle, joka oli vilpittoman jarkyttynyt siita etta "our favourite customers are leaving", nuorin heista kiljahti aaneen, risti kadet rinnalleen ja hoki "no, no, no". Aloin melkein itkea (taas kerran!). Taksikuskille, joka vei minua sairaalaan ja takaisin ja samalla opetti minulle urdua, kun olin sairas. Talonmiehellemme Trevorille, joka on aarimmaisen ystavallinen ja aina valmis auttamaan. Bless him. Lahikioskin miehelle, joka aina kyselee Suomesta. Ja monille muille, jotka varmasti unohdin tassa mainita.

Onneksi on myos niita ihmisia, joiden kanssa yhteydenpito jatkuu. Tama kappale on teille kaikille. Iso kiitos siita, etta olette olemassa. x