maanantai 14. helmikuuta 2011

Sinkoilevat viestit

Olen kahlannut muutamia viestintään ja journalismiin liittyviä tietokirjoja läpi ja päähäni on viimeinkin lopullisesti iskostunut se, kuinka mikään viestintä ei ole arvovapaata (kielikompurointi! pahoitteluni!).

Esa Väliverrosen toimittama Journalismi murroksessa pureutuu muun muassa näihin kysymyksiin. Toisaalta asia on niin itsestään selvä, ettei sitä tule arjessa pohdittua. Ja juuri arjen itsestäänselvyyksiä pitäisi kirjan mukaan pohtia, sillä ne ovat päässeet hegemoniseen asemaan, vaikkeivät ne aina olekaan kaikilta osin oikeutettuja.

Hyvänä huomiona pidän sitä, että uutisetkin ovat rakennettuja tarinoita. Uutistarinoita. Ne on tehty jostakin näkökulmasta, jokin yleisö mielessä, objektiivisuuden ja faktakeskeisyyden viittaan piiloutuen. Myös Juha Herkmanin teoksessa Audiovisuaalinen mediakulttuuri käsitellään asiaa, jos joku siitä innostuu. Uutistenlukija istuu uutisstudiossa auktoriteetilleen ominaisella tavalla pukeutuneena (puku/jakku/kauluspaita), häntä kuvataan edestäpäin, eikä hän näennäisesti edusta mitään kantaa, vaan raportoi vain "faktoja". Nämä faktat ovat kuitenkin jo poimintoja maailmasta, jossa jatkuvasti sattuu ja tapahtuu. Jo niiden esittämistapa on osa niiden tulkintaa. Niiden vastaanotosta puhumattakaan.

Ja padam! Haastateltuja asiantuntijoita ei koskaan kuvata suoraan. (Tästäkin keskustellaan Audiovisuaalinen mediakulttuuri -teoksessa.) Näinkin pienellä visuaalisella huomiolla viestin tulkitsijaa ohjataan havainnoimaan se, että kyseessä on jonkun ihmisen mielipide. Hän ei saa naamaansa suoraan ruutuun, vaan viistosti. Näin luodaan myös käsitys keskustelusta haastattelijan ja haastateltavan välille. Ja haastattelijalla on viimeinen sana. Hän voi "tulkita", "tiivistää", "kerrata", "vääristää" sitä, mitä haastateltava on sanonut. Joskus kysymykset ovat niin pöyristyttävän ja röyhkeän johdattelevia, ettei tosikaan. Haastateltavalle annetaan ikään kuin jo valmiiksi se kehikko, jonka mukaista vastausta odotetaan. Ja tarinan lopuksi uutistenlukija toivottaa sitten hyvää illan jatkoa, aivan kuten Nukkumatti toivottaa hyvää yötä.

Ja uutistarinoista pomppaan ajankohtaistarinoihin. Katsoiko kukaan eilisiltana Inhimillistä tekijää? Jos katsoi, niin mitä ajattelitte esitetyistä kysymyksistä? Eilisillan ohjelmassa haastattelija kysyi yhdeltä haastateltavista jotakin seuraavaa (referoin nyt muistin varassa, joten sanatarkka lainaus tämä ei ole): "Uskotko, että vangit tulkitsevat tätä näytelmää eri tavalla kuin muut ihmiset?" Siis mitä ihmettä!

Kysymyksen taustaoletuksena tuntui olevan, että kaikki "vangit" ovat jotakin muuta kuin "muut ihmiset". Ikään kuin he eivät kuuluisi "ihmisten luokkaan", vaan kategoriaan "muut" (eläimet, kasvit, tavarat). Tällaisia lapsuksia toki vilahtelee erilaisissa yhteyksissä jatkuvasti, enkä jaksa uskoa, että ne aina olisivat tiedostettuja jakoja "meihin" ja "muihin".

Kaikki tekevät jonkinlaisia jakoja ja yleistyksiä. Ja varmasti on minultakin lipsahdellut ja lipsahtelee jatkossakin jos minkäkinlaisia sammakoita ilmoille. Kielenkäyttö on vallankäyttöä. Hegemoniat horjumaan!

2 kommenttia:

  1. Näin on! Tuollaisten asioiden kanssa joutuu painimaan jatkuvasti. Jo jonkun aiheen valinta on arvottavaa. Jos teen tämän, tuohon toiseen ei jää aikaa. Tai teen tästä vain lyhyesti, tuosta kirjoitan pidemmän jutun.
    Ja sekin, että joutuu tekemään valintoja aiheista, joista ei välttämättä edes tiedä tarpeeksi osatakseen niitä arvottaa. Joutuu tekemään valintoja kiireessä. Joutuu tekemään valintoja omien, henkilökohtaisten arvojensa ja tuntemustensa vastaisesti.
    Joskus joutuu tekemään valintoja, jotka kaduttavat myöhemmin, mutta ei auta. Valinta on sekä painettu 40 000 lehteen että vapautettu nettiavaruuteen. Ja sen valinnan kanssa sitten tulee elää lopun elämäänsä.
    Mulle maksetaan aivan liian vähän! (Mistä muuten kiinnostus journalismiin? Onko multa jäänyt joku suuri uutinen väliin?)

    VastaaPoista
  2. Ristipaineita kimpoaa varmasti joka suunnasta - journalistin pitaa osaltaan huolehtia siita, etta tuottoa syntyy, nopeus/tuoreus on keskeinen uutiskriteeri, eika laatu silti saisi karsia (todennakoisesti tama on kaikkien dilemmojen aiti), omat arvot ovat toisinaan tyonantajan arvojen kanssa ristiriidassa.. Ei ole helppoa!

    Kiinnostus journalismiin on aina ollut olemassa, ainakin jossakin muodossa. Lahinna toki neljannen valtiomahdin roolissa, vallan vahtikoirana (vai talutusnuorassa seuraavana pentuna?). Kaikkeen liittyy uutinen. Tahan se, etta olen alkanut opiskella viestintaa sivuaineena. Se on varmasti osaltaan innostanut myos journalismin uudenlaiseen tutkailuun taalla blogissa.

    VastaaPoista