Jalleen brittilappiksella, pahoitteluni. Viikonloppu meni kasvisruuan ja elokuvien parissa. Olen paattanyt viettaa lihatonta tammikuuta. Pienin varauksin, tosin. Taysin lihaton se ei ole, silla olen syonyt kalakeittoa. Kala on kuitenkin ainut elainkunnan edustaja, jota aion suuhuni tassa kuussa ankea. Ja sitakin rajoitetusti.
Sain jopa armaan aviomieheni puhuttua mukaan tahan projektiin. Olen aina kuvitellut, etta syon melko vahan lihaa. Etenkin punaista lihaa. Nyt olen kuitenkin huomannut (vasta kymmenen paivan jalkeen!), etta liha eksyy lautaselle monissa eri muodoissa: keitoissa, kanapaloina, kastikkeen hoysteena, lasagnessa.. You name it. En kuitenkaan kaipaa lihaa. Se vain tuntuu helpolta lisukkeelta, jonka sujauttaa aivottomasti mukaan erilaisiin ruokiin.
Kanaa kaytetaan tassa kotitaloudessa eniten. Salaateissa. Kastikkeissa. Curry-ruuissa. Tortilloissa. Lahes missa tahansa. On ollut itse asiassa aarimmaisen silmia avaavaa keksia ainoastaan kasviksista koostuvia aterioita. Eihan se vaikeaa ole. Ei tokikaan. Sita on vain kaavoihinsa kangistunut ja tavoilleen uskollinen.
Nyt ruokailussa on enemman suunnitelmallisuutta. Kauppaan mennaan listan kanssa, ei niita ainaisia ja samoja hyllyja tyhjentaen. Ja jos joku eksyy SW-Lontoon suunnalle ja kaipaa kasvisruokaa, niin suosittelen erittain lampimasti erilaisia keittioita (mm. irakilaista ja israelilaista) yhdistavaa kasvisruokaravintolaa The Gate Hammersmithissa. Excellent. Kavimme siella perjantaina ylensyomassa. Ruoka oli jumalaisen maittavaa. Paihitti pihvin mennen tullen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti