Tankkailen Mikko Lehtosen teosta Merkitysten maailma jo toistamiseen - aiemmin mainitsinkin, että olen lukenut kirjan joskus aikoja sitten, nyt yritän palauttaa sitä mieleen. Kirjan takakannen kuvausta lainatakseni teos soveltuu johdatukseksi kulttuuriseen tekstintutkimukseen yliopisto-opiskelijoille.
Ensiksi on todettava, että käsiteltävät asiat ovat kuin ovatkin tuttuja (hurraa, vuosien opiskelu ei ole mennyt täysin hukkaan!). Tekstin, lukijan ja kontekstin pyhä kolmiyhteys herättävät kaikuja jossakin pääni sisällä. Ja nyt muistan myös ensimmäisen lukukokemukseni herättämän tunteen tästä teoksesta. En saanut siitä otetta. Se lipsahteli käsistäni ja minun oli tavattoman vaikea muistaa, mikä sen keskeinen viesti oikeastaan olikaan. Tässä kohtaa taidan olla liian konservatiivinen (minä? voi hemmetti!), sillä odotan "oppikirjalta" tietynlaista tyyliä, en runollista ilmaisutapaa. Jokin kyseisessä kielikuvia pursuavassa ilmaisutavassa tökki minua jo aiemmin, ja se tökkii minua vielä nytkin. Miksi? Yleensä janoan "runollista" ilmaisutapaa.
On asioita, jotka voi ilmaista nokkelin sananparsin siten, että sisältö tulee entistä selkeämmäksi. Siten, että tällainen ilmaisutapa jollakin tavalla tukee viestin ymmärtämistä. Ja sitten on niitä asioita, joissa tällainen tapa ei vain tunnu toimivan, vaan se sotkee sisältöä - kiinnittää ikään kuin huomiota enemmän ilmaisutapaan, kuin siihen mitä tahdotaan ilmaista. Tämä lienee ongelmani - ja myönnän, se on minun ongelmani. Merkitysten maailmassa käsitellään äärimmäisen kiinnostavia asioita, asioita, joista olen yleensä vilpittömän innostunut. Mutta paikoin sitä lukiessa tuntuu siltä, kuin lukisi jotakin hieman pitkästyttävää kaunokirjallista selostusta, joka toistaa itseään turhankin paljon. Ydinsanoma tulisi varmasti selväksi suppeammassakin muodossa.
Tässä lienee myös koulukuntaeroja. Voin uskoa, että moni nauttii tällaisen tietokirjallisuuden lukemisesta. Niin minäkin silloin, kun koen "runollisuuden" (miten tahmea ilmaus, parempaakaan en tähän hätään keksi!) toimivan lukijan apuna. Ehkä jos lukisin kirjan vielä kolmannen kerran, voisin naurahtaa siihen koodatuille vitseille ja pikkunokkeluuksille.. Ehkä. Tai sitten en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti