Häpeillen myönnän, että luin Aristoteleen Retoriikan vasta nyt. Miten on mahdollista valmistua yhteiskuntatieteilijäksi ja opiskella vuositolkulla kirjallisuutta lukematta tätä teosta? Niin paljon klassikkoja on lukematta, etten kehtaa tunnustaakaan. Yksi kerrallaan ne on selätettävä. Okei, sentään Runousopin olen minäkin lukenut. (Huh.)
Toisaalta, ne Aristoteleen kaikkein populaareimmat ajatukset vaikkapa puheen vakuuttavuuden syistä - ethos, pathos, logos - ovat toki tuttuja toissijaisista lähteistä. Eikä Retoriikka nyt ehkä ole maailman keveintä ja mielenkiintoisinta luettavaa. Ainakaan minun mielestäni. (Anteeksipyyntöni kaikille filosofeille!)
Se on paikoin hirveän tylsä. Pitkäsanainen. Vanhanaikainen (mikä on annettava anteeksi, onhan se kirjoitettu pitkälti ennen Jessen syntymää). Ja elitistinen (jäbä oli aikansa yleisnero ja taisi tietää sen itsekin). Naisten ja orjien asemaan en edes jaksa puuttua. Näillä eväillä siis lähdetään liikkeelle. Länsimaisen ajattelun kulmakiviä ei saisi tuomita suorilta nykyisestä maailmankuvastaan käsin, vaikka siihen helposti ratkeaakin. Sillä vielä nytkin monet Aristoteleen esittämät asiat - esimerkiksi luonnekuvaukset - tuntuvat keittiöpsykologisilta itsestäänselvyyksiltä. Moni erinomaisilta huomioilta. Kyllä se jotain tiesi.
Jos jotakuta kiinnostaa Retoriikan tiivis esittely, niin kannattaa lukea Juha Sihvolan erinomainen artikkeli Aristoteleen retoriikasta. Siinä teos asettuu kontekstiinsa ja teoksessa esitettyjä näkemyksiä verrataan Platonin ja Sokrateen ajatuksiin.
Retoriikasta löytyy paljon kaikuja, jotka ovat tuttuja ah-myös-niin-paljon-länsimaiseen-maailmankuvaamme-vaikuttaneesta kristinuskosta. (Joka tietysti on pöllinyt näitä ajatuksia itselleen. Tai voidaan toki puhua myös intertekstuaalisuudesta.) Vai mitä mieltä olette seuraavasta Aristoteleen teoksesta summanmutikassa nappaamastani lainauksesta:
"Pidämme myös niistä, jotka eivät muistele pahoja eivätkä helli kärsimiään vääryyksiä vaan ovat valmiita sopimaan (kristillinen toisen posken kääntäminen ja anteeksianto), sillä millaisia otaksumme ihmisten olevan toisille, samanlaisia uskomme näiden olevan itseämme kohtaan (kristinuskon nyrkkisääntö lähimmäisenrakkaudesta)."
Eipä sillä - kaikkihan tässä maailmassa on jo kertaalleen sanottu ja ajateltu. Siksi tämäkin säälittävä blogitekstikyhäelmä on hyvä päättää lainaukseen Aristoteleeltä:
"Kieli, jossa ei ole yhdistäviä sanoja, sopii puheen loppuun, sillä nythän on kyse loppusanoista, ei varsinaisesta puheesta: 'Olen puhunut, olette kuulleet, tunnette tosiasiat, tehkää ratkaisunne.'"
Piste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti