torstai 24. maaliskuuta 2011

Vatsalihakset kippuralla

Aamupäivän jumppa meinaa yhä tärisyttää käsiä.

Pitkästä aikaa hikoilin liikkuessa kuin saunassa. Ehkä se johtuu siitä, että olen nimenomaan vältellyt hikijumpparepimistä ja keskittynyt lähinnä pilatekseen ja joogaan. Jotka molemmat ovat kyllä omalla tavallaan tiukkoja lajeja, mutta myönnettäköön, molemmissa voi lusmuilla helpommin kuin armeijamaisessa rehkimisessä. Pilateksessa voi "unohtaa" jännittää korsettilihaksia. Joogassa voi puolestaan venyä vain siihen asti, että venytystä hädin tuskin tuntee. Hengityskuvioiden sössimisestä puhumattakaan.

Eipä siinä mitään. Hyvää se tekee. Liikunta kuin liikunta. Ja kaiken lisäksi tämänpäiväisen tehosetin ohjaaja oli kerrassaan valloittava tapaus. Kehui, vaikka ihmiset hädin tuskin jaksoivat vääntää punnerruksistaan kolmesenttisiä. Kehuilla kannustaminen toimii parhaiten. Eikö?

Lienen kuitenkin jonkinasteisessa sumussa vieläkin, sillä pesin äsken koneellisen pyykkiä ilman minkään valtakunnan pesuainetta. Eikun uudestaan pyörimään.. Nyt pitäisi sitten keskittyä tekijänoikeuslakiin, journalistin ohjeisiin, JSN:n päätöksiin eri vuosilta ja Yleisradiolakiin. Sinänsä kiinnostavia asioita kaikki. Kunhan saan tämän tärinäni kuriin. Ja pyykit turvallisesti kuivumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti