Ja alussa oli sade.

Ruttuinen kurpitsa irvistelee parvekkeella. Sen päivät ovat luetut. Halloween on ohi. En raaski viedä Kerttua vielä roskiin (kyllä, kurpitsalla on nimi. Mieheni mielestä kurpitsa näyttää mieheltä, eikä Kerttu-nimi kuvaa sitä kovin hyvin). Kuvasin Kerttua mielipuolen tavoin. Ja myös muiden kurpitsalyhtyjä. Eräs pikkunatiainen, noidaksi pukeutunut tyttö, heristi minulle sormeaan ja sanoi jotakuinkin nöyryyttävimmän ilmaisun, joka minulle on pitkiin aikoihin suunnattu: "You're very naughty. Very, very naughty. Never EVER do that again." Sorppa. Yritin vain kuvata tienposkessa rötköttävää kurpitsalyhtyä. Turpiin tuli. Seitsemänvuotiaalta. Ei voinut kuin nauraa.

Perjantai on päivistä paras. Myös silloin, kun sataa (eli nyt) tai silloin, kun on vaikea tehdä eroa maanantain ja tiistain ja keskiviikon ja torstain välillä. Riennämme tänään Michelin-oppaassa mainittuun lähipubiimme, Victoriaan (ikään kuin tuo maininta toisi pubin hyvyydelle lisäuskottavuutta. Michelin-maininnan saaneita paikkoja on täällä pilvin pimein. Olemme eksyneet sattumalta ainakin kolmeen). Anyway, Victoria tarjoaa mainiota pubiruokaa. Gourmet-pub. Ei perinteistä fish and chips -meininkiä, vaikkei siinäkään mitään vikaa ole. Ja mikä parasta, joka torstai pubissa musisoi pariisilaista katumusiikkia soittava parivaljakko.

Sateen loppumista on turha odottaa, jos kotimaiseen rocklyriikkaan on uskomista "..ja elämä jatkuu, loputtomasti niin kuin sade." Syvä huokaus. Katse takaisin kirjaston lukusalilta tuoksuviin oppikirjoihin..